Oikeiden ihmisten sijoittaminen strategisesti tuottavalla tavalla oikeisiin paikkoihin organisaatiossa on yksi Talent managementin keskeisimpiä tavoitteita. Onnistuakseen tämä edellyttää organisaatiolta kykyä sekä tunnistaa oman organisaationsa menestyksen kannalta kriittiset menestystekijät, että tuntea organisaation olemassa oleva henkilöstö.
Nykyaikaiset henkilöarvioinnit antavat luotettavan kuvan henkilöiden valmiuksista kohdata uusia haasteita ja muutoksia kustannustehokkaalla tavalla.
Seuraajasuunnittelu tukee hallittua kehitystä
Seuraajasuunnittelu on työväline, jonka avulla organisaatio voi varautua tulevaisuuteen ja ryhtyä vahvistamaan seuraajiksi nimitettävien valmiuksia ajoissa. Avoimesti toteutettuna se kasvattaa koko organisaation luottamusta siihen, että johto on varautunut muutoksiin, joita vääjäämättä tapahtuu kasvun, rakennemuutosten tai eläköitymisten vuoksi. Parhaiten seuraajasuunnittelu toimii, kun sen yhteydessä toteutetaan tarkkaan mietittyjä tuki- ja valmennusratkaisuja.
Yksilön kannalta puhutaan urasuunnittelusta
Avainpositioita ja seuraajasuunnittelua ei kuitenkaan voida tehdä organisatorisessa tyhjiössä vain organisaation tarpeita täyttäen, vaan pyrkiä huomioimaan sen toteuttamisessa yksilöiden, erityisesti talenttien, tarpeet koko työyhteisön toimintakykyä unohtamatta.
Urasuunnittelu on tietoista ja tavoitteellista toimintaa, jonka lähtökohtana on yksilö ja hänen tulevaisuudentoiveensa. Urasuunnittelua ei pidä ymmärtää kapeasti pelkkänä opintoihin liittyvänä suunnitteluna, vaan koko työelämän kestävänä prosessina ja asenteena. Omien persoonallisten piirteiden ja taipumusten tunnistaminen auttaa henkilöä kohdentamaan tavoitteet sellaisiin toimialoihin ja tehtäviin, joissa yksilön parhaat puolet pääsevät esille. Kun tekee mielekästä työtä, se tukee työmotivaatiota ja viihtymistä työssä.